Keinoäly (AI) on oleellinen osa teknologiateollisuutta tänä päivänä. Toukokuun AI Tomorrow 2019 -tapahtumassa panostetaan keinoälyn tuomiin liiketoimintamahdollisuuksiin monien esimerkkien avulla ja Softability on paikalla tapahtumassa yhtenä AI-kumppaneista. Nähdään siellä!
Keinoäly (AI) on oleellinen osa teknologiateollisuutta tänä päivänä. Yhdistettynä esineiden internetiin (IoT) keinoälyteknologioilla voidaan huomattavasti tehostaa liiketoimintaa, ennaltaehkäistä työtapaturmia ja kehittää työympäristöä. Softability on mukana yhtenä AI-kumppaneista 22.-23.5.2019 järjestettävässä AI Tomorrow 2019 -tapahtumassa, jossa keinoälyn tuomiin liiketoimintamahdollisuuksiin pureudutaan monien esimerkkien avulla. Ständillämme pääset tutustumaan demoihimme (VIESTI 2.0 etätuki ja työturvallisuus) ja keskustelemaan yrityksenne teknologisista haasteista. Nähdään siellä!
Mitä on keinoäly?
Keinoälystä on tullut oleellinen osa teknologiateollisuutta. Keinoälyn tarkoitus on yrittää matkia ihmisen tajuntaa ja oppia suorittamaan tehtäviä. Käytännössä se tarkoittaa siis koneiden tai ohjelmien kykyä ajatella ja oppia. Toistaiseksi koneet ja ohjelmat kuitenkin oppivat vain niihin ennalta ohjelmoitujen logiikoiden perusteella eivätkä kykene itsenäiseen ajatteluun, mutta on vain ajan kysymys milloin kehitys menee eteenpäin.
Koneoppiminen on yksi keinoälyn osa-alueista, jossa ohjelmisto osaa itsenäisesti päätyä haluttuun lopputulokseen ilman ennalta määriteltyjä toimintamenetelmiä. Koneoppiminen ilman erillistä valvontaa vaatii ohjelmalta kykyä tunnistaa kaavoja sille syötetystä datasta. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat hakukoneet.
Keinoälyä hyödynnetään jo liiketoiminnan tehostamiseksi esimerkiksi teollisuudessa, lääketieteessä, markkinoinnissa, tiedonlouhinnassa ja puheentunnistuksessa.
Vaikka useimmissa työympäristöissä on selkeät työturvallisuusohjeet olemassa, vahinkoja sattuu. Työturvallisuus on usein tarkoin dokumentoitua, mutta silti sen hallinnointi on monella alalla haastavaa. Työturvallisuuden varmistaminen on erityisen kriittistä varsinkin sellaisissa oloissa, joissa vahingon sattuessa työntekijät tai sivulliset voivat loukkaantua, on uhkana että vakuutus ei kata vahinkoja tai vahinko aiheuttaa sekasortoa projektien seistessä tai olevan lakkautettuina.
Jotta työturvallisuuden parantamiseen voidaan löytää ratkaisu, tulee ensin miettiä miksi vahinkoja tapahtuu. Yleisimpiä syitä ovat ihmisten tekemät virheet (esimerkiksi työohjeiden ja -varusteiden oikominen ja laiminlyönti, osaamisen puute, työskentely väsyneenä tai sairaana) tai työvälineiden ja -ohjeistuksen puutteellisuus. Keinoälyteknologioiden avulla pystytään ennaltaehkäisemään monien edellä mainittujen syiden takia tapahtuvia työtapaturmia.
Niin sanotun kapean tai heikon keinoälyn kautta laitteet ja ohjelmat pystyvät analysoimaan kuvia, ymmärtämään puhetta, vuorovaikuttamaan luonnollisilla tavoilla sekä tekemään ennusteita hyödyntämällä ympäristöstä saamaansa tietoa. Softabilityn kehittämämään VIESTI-etätukiratkaisuun on jo esimerkiksi suunniteltu miten keinoälyä voidaan hyödyntää työturvallisuuden kehittämiseksi.
VIESTI-etätukiratkaisu yhdistää työntekijät ja asiantuntijat live-videokuvan välityksellä nopeuttaen esimerkiksi huoltotilanteita. Live-videokuvaan on keinoälyn avulla myös mahdollista lisätä työturvallisuutta kehittäviä ominaisuuksia. VIESTI:in voidaan keinoälyn avulla lisätä esimerkiksi ominaisuus tunnistamaan puutteet tai virheet työvarusteissa, antamaan lisätietoa ympärillä sijaitsevista vaarallisista esineistä tai varoittamaan muiden vaaratilanteiden mahdollisuudesta. Tämä on mahdollista kuvantunnistuksen avulla, jossa keinoälyä opetetaan tunnistamaan ympärillä olevaa visuaalista sisältöä ja kertomaan lisätietoja käyttäjälle.
VIESTI:n tikettijärjestelmään kerääntyvä data sekä keinoäly yhdessä luovat merkittävän työturvallisuuden hallintamenetelmän myös johdolle. Reaaliaikainen informaatio yhdistettynä edistykselliseen analytiikkaan mahdollistavat muun muassa työtapaturmien ennaltaehkäisyn. Keinoälyn tarkoitus on nimenomaan oppia tekemään ennaltaehkäiseviä ratkaisuja kertyneen datan pohjalta ennen kuin niistä edes muodostuu ongelmia.
Edistä kenttätyöskentelyä entisestään VIESTI 2.0 avulla
VIESTI-etätukiratkaisu yhdistää työntekijät ja asiantuntijat videon ja äänen välityksellä reaaliaikaisesti missä tahansa. VIESTIn kautta asiantuntijat voivat käsitellä tuki- ja palvelupyyntöjä tikettijärjestelmän kautta ja ohjata kentällä olevien työntekijöiden työtä eri paikoissa selkeillä työohjeilla.
Koska haluamme tarjota asiakkaillemme parhaan mahdollisen käyttökokemuksen, olemme tehneet merkittäviä päivityksiä VIESTI-etätukiratkaisuumme. 2.0 versiossa on parempi käytettävyys ja suoritusteho, vakaampi arkkitehtuuri, se on luotettavampi, helpommin ylläpidettävä ja versio on globaalisti skaalautuva.
VIESTI 2.0 tarjoaa myös joustavan alustan uusien ominaisuuksien kehittämiseen, mikä mahdollistaa esimerkiksi integraatiot asiakkaiden olemassa oleviin järjestelmiin, sekä VIESTI:in liitettyjen laitteiden tai sensorien antamien hälytysten ja tuottaman yleisen datan (IoT) tarkkailun. Joustavana alustana VIESTI 2.0 mahdollistaa myös X-Realityn hyödyntämisen työohjeiden ja laitteiden digitaalisten kaksosten visualisoinnissa, sekä esineiden tunnistuksessa ja seurannassa. Keinoälyteknologioiden (AI) käyttöönotto esimerkiksi työturvallisuuteen liittyen on myös mahdollista.
Tule tapaamaan meitä AI Tomorrow:ssa tai ole suoraan yhteydessä myyjiimme, niin keskustellaan lisää yrityksenne teknologisista haasteista!
“Koemme tärkeäksi olla mukana tapahtumassa, jossa pääsemme lähemmäksi potentiaalisia asiakkaitamme ja keskustelemaan suoraan heidän kanssaan mahdollisista haasteista, joihin voimme tarjota ratkaisuja. Softability on yksi johtavista X-Reality (XR) ratkaisujen toimittajista Suomessa ja XR Studiomme kehittää AR-, MR- ja VR-ratkaisuja mobiililaitteille sekä puettaville laitteille AI-ratkaisuilla tuettuna.” – Mikko Luukkonen, Solution Sales, Softability Oy
Lisätietoja
Mikko Luukkonen, Solution Sales, mikko.luukkonen(at)softability.fi
Lisätietoja AI Tomorrow 2019 -tapahtumasta:
“SUOMEN MERKITTÄVIN TEKOÄLYTAPAHTUMA
Toukokuussa panostetaan isosti tekoälyn tuomiin liiketoimintamahdollisuuksiin – tunnista ne osa-alueet, joissa tekoälystä on aidosti hyötyä ja kuule, mitä tuloksia tekoälyn avulla on saatu aikaan! Paikalla on yli 200 yritysjohtajaa ja julkisen sektorin päättäjää. Osallistu, verkostoidu ja kuule alan kuumimmat caset Suomesta ja ulkomailta!”
Dnyaneshwar on uransa aikana työskennellyt useissa eri projekteissa, joissa hän on päässyt oppimaan taitavilta tiimikavereiltaan, kehittänyt esiintymistaitoaan ja tutustunut testiautomaatioon.
Tutustu Dnyaneshwarin uratarinaan ja siihen, millaisissa projekteissa hän on ollut mukana.
Mitä Marko pitää konsulttina työskentelystä ja millaisia projekteja hänen työpöydällään on vuosien saatossa ollut? Tutustu tällä hetkellä sädehoitoon suunnitellun ohjelmiston parissa työskentelevän pitkän linjan kehittäjämme uratarinaan.
Tutustu monitaiturikehittäjäämme Villeen, millaisista projekteista hänen työura koostuu sekä minkälaiset teknologiat ja ohjelmointikielet hänellä on hallussaan!
Miten ohjelmistokehitykseen liittyvät tuotekehityksen osaajatarpeet ovat muuttuneet yrityksissä viimeisten vuosien aikana? Entä mihin teknologioihin ja millaiseen osaamiseen tullaan keskittymään lähitulevaisuudessa? Nämä ja monta muuta mielenkiintoista löydöstä “Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa” -trendikatsauksessa.
ABB:llä ja Softabilityllä on takanaan pian kahdenkymmenen vuoden yhteistyö. Softabilityn konsultit ovat työskennelleet ABB:n tuotekehitysprojekteissa monissa eri rooleissa. Lue lisää!
Miten ohjelmistokehitykseen liittyvät tuotekehityksen osaajatarpeet ovat muuttuneet yrityksissä viimeisten vuosien aikana? Entä mihin teknologioihin ja millaiseen osaamiseen tullaan keskittymään lähitulevaisuudessa? Kerromme nämä ja monta muuta mielenkiintoista löydöstä “Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa” -trendikatsauksen julkistuswebinaarissa. Lataa tallenne!