Lisätyn todellisuuden (AR) trendit vuonna 2019

Nora Nirhamo | 2019/01/23

Viime vuonna nähtiin aktiivisuutta AR:n hyödyntämisessä, mutta läpimurto ei vielä tapahtunut silloin eikä todennäköisesti tule tapahtumaan vielä tänäkään vuonna. Vuosi 2019 tulee kuitenkin ehdottomasti kehittämään AR/MR ohjelmistojen ja laitteiden teknologioita kohti tuotantokäyttöä. Vuoden 2019 AR-trendejä on jo väläytelty ja innolla seuraamme miten nämä toteutuvat kuluvan vuoden aikana sekä miten kehitymme sen mukana.

Softability ja AR kuulumiset viime vuodelta (2018)

Vaikka viime vuonna nähtiin jo todella paljon aktiivisuutta lisätyn todellisuuden (AR) hyödyntämisessä, se ei ollut vielä AR:n läpimurtovuosi eikä todennäköisimmin tule tämäkään vuosi olemaan. Tähän vaikuttaa varmasti osaltaan vielä puettavien laitteiden kypsymättömyys toteuttaa markkinoiden vaatimia käyttötapauksia.

Softabilityllä vuosi 2018 oli jo kuitenkin aktiivinen AR:n näkökulmasta. Järjestimme tiloissamme useamman tapahtuman, jossa esiteltiin erilaisia käyttämiämme älylaseja sekä lisätyn todellisuuden käyttömahdollisuuksia erilaisiin tarkoituksiin. Toteutimme myös asiakkaalle AR mobiilisovelluksen valaisinpylväiden esittelyyn ja lanseerasimme oman VIESTI-etäneuvontaratkaisumme.

Vuoden 2019 AR-trendejä on jo väläytelty ja innolla jäämme seuraamaan miten nämä toteutuvat kuluvan vuoden aikana sekä miten kehitymme itse sen mukana. Kuten aiemmin tuli mainittua, AR ei todennäköisimmin tule saavuttamaan läpimurtoaan vielä tänäkään vuonna, mutta vuosi 2019 ehdottomasti kehittää jälleen eteenpäin AR/MR ohjelmistojen ja laitteiden teknologioita kohti tuotantokäyttöä.

Odotettujen uusien laitteiden tulo markkinoille

Puettavien älylaitteiden aika ei vielä ole täysin kypsä kuluttajien käyttöön, mutta nämä laitteet ovat jo arvokkaita työkaluja yritysmaailmassa. Uudet, tämänkaltaiset teknologiat yleensä lyövätkin itsensä läpi yritysten kautta, joissa niiden arvo tulee paremmin esille ja samalla saadaan pelattua aikaa suuremman yleisön vastaanotolle.

Tänä vuonna North´s Focals älylasit, Bose AR-aurinkolasit, Vuzix´s Blade älylasit, Snapin kolmannen sukupolven silmälasit sekä Tencentin silmälasien kaksoisolento yrittävät onnistua siinä missä monet ovat epäonnistuneet: löytää paikkansa kuluttajien kasvoilla. Näistä kolmannen sukupolven älylaseista kokeilemme ensimmäisen kvartaalin aikana Vuzix´s Blade älylaseja. Testaamme esimerkiksi VIESTI-etäneuvontaratkaisuamme ko. laitteella ja esittelemme näitä älylaseja yritysasiakkaillemme. Kameralla varustetuissa laitteissa on omat haasteensa yksityisyydensuojan takaamiseksi, mutta toivomme näissä olevan otettu huomioon ainakin tietoturvan ja työturvallisuuden vaatimukset.

Sekä Googlelta että Microsoftilta on odotettavissa tänä vuonna uuden sukupolven laitejulkaisuja, jotka varmasti vaikuttavat AR/MR-markkinaan. Molempien toimijoiden laitteilta, Google Glass V3 ja Microsoft Hololens V2, odotetaan parannuksia, jotka tekevät niistä soveltuvampia jokapäiväiseen käyttöön.

Uudelle Mixed Reality (MR) laitteelle on kuitenkin aikamoiset vaatimukset. Esimerkiksi Microsoft Hololens V2:n pitäisi vähintään tuplata nykyisen Developer Editionin kapea näkökenttä, pienentää laitteen painoa ja kokoa, lisätä laitteen suorituskykyä ja akunkestoa, sekä alentaa hintaa. Myös Realwearin HTM-1 ja HSE-sertifioitu HTM-1Z1 ovat potentiaalisia älylaseja yrityskäyttöön, kunhan tietoturva-asiat saadaan ratkaistua uudella Android-käyttöjärjestelmäpäivityksellä. Magic Leapin MR-laite on myös sellainen jota kannattaa pitää silmällä, sillä ei tiedä mitä he julkaisevat seuraavaksi One Creator Editionin jälkeen.

AR:n lisääminen muihin aisteihin tekee siitä helposti lähestyttävämmän ja mahdollistaa luonnollisen kanssakäynnin

Vaikka suurin osa AR-kehityksestä painottuu tällä hetkellä näköaistiin, kuuloon perustuva AR saattaa lyödä itsensä läpi nopeammin. Hyvänä esimerkkinä uudenlaisesta lisätyn äänitodellisuuden ratkaisun tarjoajasta on Voconaut, joka voitti ratkaisullaan vuoden 2018 X-Reality Challenge kilpailun Suomessa. Tänä vuonna AR:ää tullaan lisämään myös muihin aisteihin, jolloin siitä tulee helposti lähestyttävämpää ja luonnollinen kanssakäynti onnistuu paremmin. Tästä eteenpäin onkin mielenkiintoista seurata miten lisätty äänitodellisuus, sekä tuntoaistiin ja eleisiin perustuva laitehallinta kehittyy. Leap Motionin, CrunchFishin ja Augumentan kaltaiset yritykset tarjoavat jo nyt joukon ohjelmoitavia eleitä erilaisten laitteiden hallintaan, esimerkiksi mobiili- ja puettavat laitteet (AR/MR/VR).

AR Cloudin avulla lisätty todellisuus on lähempänä tosielämää

AR Cloud tarjoaa mahdollisuuden tallentaa tietoa ympäröivästä maailmasta, sen muodoista ja kohteista. AR-laitteet voivat taas hyödyntää tätä tietoa sovelluksissaan tarjoten virtuaalisen kohteiden okluusion (virtuaalisen kohteiden piilottaminen reaalimailman kohteiden taakse), sijainnin ja tilan tallentamisen sekä mahdollisuuden monipeliin. Näiden avulla AR:n tarjoama maailma on lähempänä tosielämän käyttäytymiskokemusta, eikä tunnu niin kaukaiselta.

AR:n sisällöntuotannon tulevaisuus ja miten WebAR ja 5G liittyvät siihen?

2018 oli merkittävä vuosi palvelualustantarjoajille, sillä nämä panostivat moniin työkaluihin, joilla AR-kokemuksesta saisi entistä tehokkaamman – Adobe debytoi Project Aeron Creative Cloudiin, Facebook nimesi uudelleen kameraefektinsä Spark AR:ksi ja laajensi sen Instagramiin.

Tämä tarkoittaa, että vuosi 2019 tulee olemaan uusien AR luomuksien ruuhkavuosi. Monet uudet tekijät tulevat esittelemään uusia, ainutlaatuisia ja arvokkaita tapoja hyödyntää AR:ää ja auttavat määrittämään uusia käyttökokemuksia teknologioille. Ilmiöstä näkee esimerkkejä jo Facebookissa olevassa ryhmässä: “active Spark AR community”. Oma Softability Studiomme keskittyy myös räätälöityjen XR-ratkaisujen ja VIESTI-etäneuvontaratkaisumme kehitykseen ja myyntiin. VIESTI-ratkaisua voidaan myös räätälöidä asiakaskohtaisesti.

Verkkoselainpohjaiset AR-teknologiat (WebAR), jotka nekin kehittyivät merkittävästi vuoden 2018 aikana, auttavat lisätyn todellisuuden leviämisessä yhä suuremman yleisön tietoisuuteen. Odotamme tänä vuonna tämän teknologian kehittyvän alkuvaiheen demoista (esim. Google Crome AR) toimiviksi ratkaisuiksi yhä suuremmalle joukolle verkkoselaimia ja mobiililaitteita.

Yksi tärkeimmistä AR:n tulevaisuuden tekijöistä on myös 5G. Yhteyden mukanaan tuoma lupaus nopeudesta, vähäisestä energiankulutuksesta ja alhaisesta viiveestä ovat yhdistelmä, joka vie AR- ja VR-kokemukset seuraavalle tasolle. 2019 tulee olemaan kriittinen vuosi 5G:lle, mutta puhelinoperaattorit ja laitevalmistajat ovat jo aloittaneet varovasti tuomaan esille tätä edistynyttä yhteyttä.

Vaikka 5G:n ei oleteta leviävän laajasti ennen vuotta 2020, saatavilla oleva rajallinen määrä 5G yhteensopivia yhteyksiä ja laitteita vuonna 2019 havainnollistavat, että kehittyvä AR Cloud yhdistettynä nopeaan 5G-yhteyteen, rikkaseen sisältöön ja laajaan laitekirjoon tarjoavat täysin uusia ja mielenkiintoisia AR-kokemuksia varustettuna loistavalla käyttäjäkokemusella.

AR on merkittävässä roolissa sisätilapaikannuksessa

Yleisin tapa hyödyntää älypuhelinta on navigoida tämän GPS:n avulla tietystä pisteestä toiseen. Vaikka tämän päivän karttasovellukset ovat kehittyneitä, ne eivät pääasiassa tunnista rakennusten sisätiloja.

AR-pohjaisista sisätilapaikannusratkaisuista on jo hyviä kansainvälisiä että suomalaisiakin esimerkkejä, kuten Immersal (ARCoren päälle rakennettu), Insider Navigation, GuideBot/ViewAR jne. AR Cloudin kehittyessä se toivottavasti jonain päivänä tarjoaa koko maailman ulko- että sisätilat karttana. Tämä tarjoaisi mielettömän mahdollisuuden esimerkiksi markkinoijille sijoittaa mainoksiaan älykkäästi kaikkialle ympäristöömme.

Tänä vuonna ei ole kuitenkaan vielä odotettavissa suurta läpimurtoa maailmanlaajuisilla AR-kartoilla, mutta tulemme varmasti näkemään AR:ää hyödyntävän sisätilapaikannuksen yleistymistä suurissa, ruuhkaisissa rakennuksissa esimerkiksi lentokentillä, ostoskeskuksissa ym.

AR-ratkaisut tuottavat lisäarvoa yrityksille, mutta muut tekijät jarruttavat läpimurtoa

Avustettu todellisuus, AR:n uusi ehkä kuvaampi nimi, on tutuin tapa hyödyntää AR:ää tänä päivänä. Päähän puettavat laitteet ja mobiili-pohjaiset ratkaisut mahdollistavat työohjeiden välittämisen työntekijöille jopa silmien tasolla ja kädet vapaana laitteesta riippuen sekä tiedon jakamisen samanaikaisesti niin, että työntekijälle ja asiantuntijalle saadaan etätuessa sama näkymä. Tätä hyödyntävät jo esimerkiksi Boeing, Toyota, GE ja NASA, joiden työtehokkuus on kasvanut väitetysti yli 40 %. VIESTI-etäneuvontaratkaisumme pohjautuu tähän jälkimmäiseen ajatukseen tiedon jakamisesta. VIESTI:n avulla yritykset voivat tarjota työntekijöilleen ja asiantuntijoilleen etätukea live-videon välityksellä ja lisättyä todellisuutta hyödyntäen. VIESTIn kautta asiantuntijat voivat käsitellä tuki- ja palvelupyyntöjä ja ohjata työntekijöiden työtä eri paikoissa erittäin visuaalisilla ja selkeillä työohjeilla.

Tänä vuonna tullaan varmasti näkemään enemmänkin AR-ratkaisuja, jotka muuttuvat piloteista käytettäviksi liiketoiminnan tukena maailmanlaajuisesti. Läpimurtoa kuitenkin pidättelee IT-tiimien muutosvastarinta, pitkät ja monimutkaiset hankintaketjut, tietoturvavaatimukset, IoT-datan vaikea saatavuus sekä älylaitteet, jotka sopisivat käytettäväksi päivittäin.

Armeija, ilmailu-/avaruusteollisuus, tavarantoimittajat, öljy- ja kaasuteollisuus, autoteollisuus, lääketeollisuus sekä vähittäiskaupat ovat esimerkkejä aloista, jotka ovat jo aktiivisia AR-avusteisen todellisuuden hyödyntäjiä. Onko 2019 se vuosi milloin myös sinun yrityksesi liittyy tähän joukkoon?

 

Tekstissä mainittujen vuoden 2019 AR-trendien alkuperäisen julkaisun pääsee lukemaan tästä:

https://medium.com/super-ventures-blog/19-for-19-augmented-reality-trends-how-they-may-play-out-this-year-eeeb6aa9ff22

Avainsanat:

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Dnyaneshwar Suryawanshi “Ilman haasteita työ kävisi tylsäksi”

Nora Nirhamo | 2023/09/07

Dnyaneshwar on uransa aikana työskennellyt useissa eri projekteissa, joissa hän on päässyt oppimaan taitavilta tiimikavereiltaan, kehittänyt esiintymistaitoaan ja tutustunut testiautomaatioon. Tutustu Dnyaneshwarin uratarinaan ja siihen, millaisissa projekteissa hän on ollut mukana.

Lue postaus

Tuemme avustustyötä Ukrainassa

Nora Nirhamo | 2023/07/03

Osana yhteiskuntavastuutamme lahjoitimme tänäkin vuonna 2 % liikevaihdostamme Suomen Punaisen Ristin avustustyöhön Ukrainassa.

Lue postaus

Marko Meinander on pitkän linjan ohjelmistokehittäjä

Nora Nirhamo | 2023/05/26

Mitä Marko pitää konsulttina työskentelystä ja millaisia projekteja hänen työpöydällään on vuosien saatossa ollut? Tutustu tällä hetkellä sädehoitoon suunnitellun ohjelmiston parissa työskentelevän pitkän linjan kehittäjämme uratarinaan.

Lue postaus

Ville Helin kirjoitti ensimmäiset koodirivinsä jo 80-luvulla

Nora Nirhamo | 2023/05/22

Tutustu monitaiturikehittäjäämme Villeen, millaisista projekteista hänen työura koostuu sekä minkälaiset teknologiat ja ohjelmointikielet hänellä on hallussaan!

Lue postaus

Markus Särkiniemi: “Työssä on kiva kohdata uusia haasteita”

Nora Nirhamo | 2023/04/20

Miten X Factor, kävelytyylit ja koneoppiminen liittyvät toisiinsa? Tutustu pitkän linjan senior softakehittäjämme Markuksen uratarinaan ja ota selvää!

Lue postaus

Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa

Nora Nirhamo | 2023/04/13

Miten ohjelmistokehitykseen liittyvät tuotekehityksen osaajatarpeet ovat muuttuneet yrityksissä viimeisten vuosien aikana? Entä mihin teknologioihin ja millaiseen osaamiseen tullaan keskittymään lähitulevaisuudessa? Nämä ja monta muuta mielenkiintoista löydöstä “Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa” -trendikatsauksessa.

Lue postaus

ABB saa Softabilityltä osaavia konsultteja ja joustavuutta tuotekehitysprojekteihin

Nora Nirhamo | 2023/03/29

ABB:llä ja Softabilityllä on takanaan pian kahdenkymmenen vuoden yhteistyö. Softabilityn konsultit ovat työskennelleet ABB:n tuotekehitysprojekteissa monissa eri rooleissa. Lue lisää!

Lue postaus

Ohjelmistokehittäjä Mikael Mäkelä “Ihmiset hyötyvät tästä mitä teen”

Nora Nirhamo | 2023/03/21

Tutustu Mikaelin uratarinaan – miten lapsuudessa hakkerin töistä haaveillut Mikael päätyi ohjelmistokehittäjäksi Softabilitylle?

Lue postaus

Webinaari: Trendikatsaus – Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa

Nora Nirhamo | 2023/03/09

Miten ohjelmistokehitykseen liittyvät tuotekehityksen osaajatarpeet ovat muuttuneet yrityksissä viimeisten vuosien aikana? Entä mihin teknologioihin ja millaiseen osaamiseen tullaan keskittymään lähitulevaisuudessa? Kerromme nämä ja monta muuta mielenkiintoista löydöstä “Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa” -trendikatsauksen julkistuswebinaarissa. Lataa tallenne!

Lue postaus