Softability on tänäkin vuonna tukemassa Pelastakaa Lapset ry:n toimintaa

Nora Nirhamo | 2021/06/07

Me Softabilityssä pidämme erityisen tärkeänä lasten ja nuorten auttamisen. Tämän vuoksi lahjoitimme tänäkin vuonna viime vuoden tuotosta kaksi prosenttia Pelastakaa Lapset ry:n toiminnan tukemiseen osana yhteiskuntavastuutamme.

Me Softabilityssä pidämme erityisen tärkeänä lasten ja nuorten auttamisen sekä pitämisen oikealla kehityspolulla. Tämän vuoksi lahjoitimme tänäkin vuonna viime vuoden tuotosta kaksi prosenttia Pelastakaa Lapset ry:n toiminnan tukemiseen osana yhteiskuntavastuutamme.

”Jo usean vuoden ajan Softability on suunnannut merkittävää tukea lasten ja nuorten parissa tehtävään avustustyöhön. Viimeinen reilu vuosi on kohdellut kaltoin meitä kaikkia, kun olemme joutuneet luopumaan monista meille itsestäänselvistä asioista. Erityisen raskasta aika on kuitenkin ollut lapsille ja nuorille, joille muutos on osunut oman kehityksen kannalta hankalaan vaiheeseen. Aivan oma lukunsa ovat vielä lapset ja nuoret, joiden turvaverkosto on jollain tavalla puutteellinen. Heidän auttamisensa ja pitämisensä oikealla kehityspolulla on erityisen tärkeää.”, kertoo Softabilityn toimitusjohtaja Janne Repo ja jatkaa:

“Tänä vuonna tuo päätös avustuksen kohteesta tuntui helpommalta kuin koskaan. Samoin jo perinteeksi muodostuneen “Developing a better World” -päivän tuotot ohjattiin suoraan Pelastakaa Lapset ry:lle. “Developing a better World” -päivänä jokainen Softabilityläinen voi osallistua avustamiseen työskentelemällä Helatorstaina.”

 

Missiona kehittää parempaa maailmaa teknologian ja välittämisen avulla

Softabilityn mission mukaisesti haluamme olla mukana kehittämässä parempaa maailmaa teknologian ja välittämisen avulla. Arvoihimme kuuluvat vastuullisuus ja empatia luovat vahvan pohjan Softabilityn osallistumiselle laajaan yhteiskunnallisen vastuun kantoon. Menestyvänä yrityksenä meille on päivänselvää, että teemme enemmän auttaaksemme avun tarpeessa olevia ja olemme näin omalta osaltamme luomassa parempaa maailmaa.

 

”Yksittäinen yritys tai ihminen ei pysty ihmeisiin. Yhdistämällä voimamme voimme olla luomassa parempaa
tulevaisuutta meille kaikille.”

-Janne Repo, Softability CEO

Lisätietoja:

Janne Repo, CEO, janne.repo(at)softability.fi

 

Pelastakaa Lapset ry on vuonna 1922 perustettu, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka tukee erityisesti vaikeissa oloissa eläviä lapsia ja pyrkii edistämään lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla.

https://www.pelastakaalapset.fi/

Avainsanat:

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Alexander Gudzovskiyn innokkuus ohjelmistoalaa ja uuden oppimista kohtaan on säilynyt

Nora Nirhamo | 2023/12/04

Alexanderilla on takanaan jo vuosia ohjelmistoalalla, mutta innokkuus ohjelmistoalaa kohtaan on säilynyt. Tutustu Alexanderin urapolkuun, kieliosaamiseen, aiempiin projekteihin sekä siihen mikä häntä työssään motivoi.

Lue postaus

Pitkän työuran tehneen Jan Tillanderin kipinä ohjelmistoalaa kohtaan palaa yhä

Nora Nirhamo | 2023/11/03

Meillä työskentelee reilu määrä osaavia tekijöitä, joilla on motivaatiota ja halua kehittyä työssään. Kysyimme asiakkaallamme konsulttina työskentelevältä Senior Software Architect Jan Tillanderilta, millaista on työskennellä konsulttina riveissämme. Tutustu Janin tarinaan ja osaamiseen!

Lue postaus

KONE – Luotettavissa ja osaavissa käsissä

Nora Nirhamo | 2023/10/27

Softabilityn ja KONE:en välinen yli vuosikymmenen kestänyt yhteistyö perustuu luottamukseen, avoimuuteen ja korkeaan laatuun. Softabilityn konsultteja työskentelee KONE:ella erilaisissa projekteissa, erityisesti hissejä liikuttavan ohjelmiston parissa. KONE:en Product Owner Alessio Calcagno korostaa konsulttien osaamisen korkeaa laatua ja heidän vahvaa toimialatuntemustaan teollisuuden laitevalmistuksessa.

Lue postaus

Dnyaneshwar Suryawanshi “Ilman haasteita työ kävisi tylsäksi”

Nora Nirhamo | 2023/09/07

Dnyaneshwar on uransa aikana työskennellyt useissa eri projekteissa, joissa hän on päässyt oppimaan taitavilta tiimikavereiltaan, kehittänyt esiintymistaitoaan ja tutustunut testiautomaatioon. Tutustu Dnyaneshwarin uratarinaan ja siihen, millaisissa projekteissa hän on ollut mukana.

Lue postaus

Tuemme avustustyötä Ukrainassa

Nora Nirhamo | 2023/07/03

Osana yhteiskuntavastuutamme lahjoitimme tänäkin vuonna 2 % liikevaihdostamme Suomen Punaisen Ristin avustustyöhön Ukrainassa.

Lue postaus

Marko Meinander on pitkän linjan ohjelmistokehittäjä

Nora Nirhamo | 2023/05/26

Mitä Marko pitää konsulttina työskentelystä ja millaisia projekteja hänen työpöydällään on vuosien saatossa ollut? Tutustu tällä hetkellä sädehoitoon suunnitellun ohjelmiston parissa työskentelevän pitkän linjan kehittäjämme uratarinaan.

Lue postaus

Ville Helin kirjoitti ensimmäiset koodirivinsä jo 80-luvulla

Nora Nirhamo | 2023/05/22

Tutustu monitaiturikehittäjäämme Villeen, millaisista projekteista hänen työura koostuu sekä minkälaiset teknologiat ja ohjelmointikielet hänellä on hallussaan!

Lue postaus

Markus Särkiniemi: “Työssä on kiva kohdata uusia haasteita”

Nora Nirhamo | 2023/04/20

Miten X Factor, kävelytyylit ja koneoppiminen liittyvät toisiinsa? Tutustu pitkän linjan senior softakehittäjämme Markuksen uratarinaan ja ota selvää!

Lue postaus

Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa

Nora Nirhamo | 2023/04/13

Miten ohjelmistokehitykseen liittyvät tuotekehityksen osaajatarpeet ovat muuttuneet yrityksissä viimeisten vuosien aikana? Entä mihin teknologioihin ja millaiseen osaamiseen tullaan keskittymään lähitulevaisuudessa? Nämä ja monta muuta mielenkiintoista löydöstä “Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa” -trendikatsauksessa.

Lue postaus