Softability on yksi Suomen parhaimmista työpaikoista
Nora Nirhamo | 2019/02/13
Softability on yksi Suomen parhaimmista työpaikoista vuonna 2019. Great Place to Work®:n toteuttaman tutkimuksen perusteella yrityksemme sijoittui keskisuurten organisaatioiden sarjassa sijalle 26. Tunnustuksen saaminen on meille kunnia, mutta oikea palkinto löytyy omasta työyhteisöstämme. “Lämmin kiitos rakkaalle Softabilityn porukalle – teidän kanssa on upea työskennellä!”
Great Place to Work®:n toteuttaman tutkimuksen mukaan Softability on yksi Suomen parhaimmista työpaikoista vuonna 2019. Tutkimuksen perusteella yrityksemme sijoittui keskisuurten yritysten sarjassa sijalle 26. Listasijoitukset julkistettiin Great Place to Work -gaalassa Konepajan Brunossa 7.2.2019. Tunnustuksen saaminen on meille kunnia, mutta oikea palkinto löytyy omasta työyhteisöstämme. “Lämmin kiitos rakkaalle Softabilityn porukalle – teidän kanssa on upea työskennellä!”
Lähtökohtana Softabilityllä on, että työntekijöihin luotetaan ja heille annetaan paljon vapautta. Vapauden myötä syntyy myös vastuuta ja on upeaa huomata, kuinka hyvin tällainen luottamus käytännössä toimii. “Puolin ja toisin on ensiarvoisen tärkeää, että tehdyt lupaukset pidetään ja sovituissa asioissa pysytään. Väärin toimimalla luottamus on hyvin helppo menettää ja äärimmäisen vaikeaa jälleenrakentaa”, toteaa Repo.
”Osallistaminen on myös eräs Softabilityn johtamisen kulmakivistä. Ihmiset pyritään aina ottamaan mukaan heitä itseään koskevaan päätöksentekoon ja lähtökohtana on aina aidosti mahdollisuus vaikuttaa omaan tekemiseensä.”
Lisätietoa:
Janne Repo, toimitusjohtaja, Softability Oy, janne.repo@softability.fi
Dnyaneshwar on uransa aikana työskennellyt useissa eri projekteissa, joissa hän on päässyt oppimaan taitavilta tiimikavereiltaan, kehittänyt esiintymistaitoaan ja tutustunut testiautomaatioon.
Tutustu Dnyaneshwarin uratarinaan ja siihen, millaisissa projekteissa hän on ollut mukana.
Mitä Marko pitää konsulttina työskentelystä ja millaisia projekteja hänen työpöydällään on vuosien saatossa ollut? Tutustu tällä hetkellä sädehoitoon suunnitellun ohjelmiston parissa työskentelevän pitkän linjan kehittäjämme uratarinaan.
Tutustu monitaiturikehittäjäämme Villeen, millaisista projekteista hänen työura koostuu sekä minkälaiset teknologiat ja ohjelmointikielet hänellä on hallussaan!
Miten ohjelmistokehitykseen liittyvät tuotekehityksen osaajatarpeet ovat muuttuneet yrityksissä viimeisten vuosien aikana? Entä mihin teknologioihin ja millaiseen osaamiseen tullaan keskittymään lähitulevaisuudessa? Nämä ja monta muuta mielenkiintoista löydöstä “Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa” -trendikatsauksessa.
ABB:llä ja Softabilityllä on takanaan pian kahdenkymmenen vuoden yhteistyö. Softabilityn konsultit ovat työskennelleet ABB:n tuotekehitysprojekteissa monissa eri rooleissa. Lue lisää!
Miten ohjelmistokehitykseen liittyvät tuotekehityksen osaajatarpeet ovat muuttuneet yrityksissä viimeisten vuosien aikana? Entä mihin teknologioihin ja millaiseen osaamiseen tullaan keskittymään lähitulevaisuudessa? Kerromme nämä ja monta muuta mielenkiintoista löydöstä “Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa” -trendikatsauksen julkistuswebinaarissa. Lataa tallenne!