Softabilityn yhteishenki jyllää haastavasta ajasta huolimatta – ylsimme tänäkin vuonna Suomen parhaimpien työpaikkojen joukkoon!

Nora Nirhamo | 2021/04/29

Onnellisina jännitimme tänäkin vuonna listasijoitusta Suomen parhaimpien työpaikkojen joukkoon. Työntekijöille tehdyn Great Place to Work® -tutkimuksen pohjalta Softability sijoittui keskisuurten organisaatioiden sarjassa sijalle 18. Kiitos upeille työntekijöillemme!

Onnellisina pääsimme tänäkin vuonna jännittämään listasijoitusta Suomen parhaimpien työpaikkojen joukkoon. Työntekijöille tehdyn Great Place to Work® -tutkimuksen pohjalta Softability sijoittui keskisuurten organisaatioiden sarjassa sijalle 18. Nousimme huimat yhdeksän sijaa viime vuoteen verrattuna! Tulos julkistettiin Great Place to Workin virtuaalisessa julkistustilaisuudessa 28.4.2021.

Korona ei ole latistanut yhteishenkeämme

Pandemia on koetellut yrityksiä ja yksilöitä monella tapaa. Yhteiset tapahtumat, kokoontumiset ja yleisesti ihmisten väliset kontaktit ovat olleet tauolla jo jonkin aikaa. Nämä ovat saattaneet latistaa työyhteisöjen yhteishenkeä, mutta onneksi meillä Softabilityllä porukka puhaltaa edelleen yhteen hiileen.

”Monella tapaa melko raskaan korona-vuoden jälkeen oli aivan erityisen jännittävää nähdä kuinka ihmiset ovat kokeneet työskentelyn Softabilityllä. Kontaktit ihmisten välillä on kuitenkin rajoitettu minimiin ja usein yhteydenpito on tapahtunut vain tietokoneen ruudun välityksellä.”, kertoo Softabilityn toimitusjohtaja Janne Repo.

“Oli kuitenkin rauhoittavaa nähdä, kuinka positiivisena henkilöstö koki tilanteen ja kuinka kannustavaa palautetta Great Place to Work -kyselyssä saimme. Tämä antaa valtavasti energiaa jatkaa sinnikästä työskentelyä rakentaessamme Softabilitystä entistäkin parempaa työpaikkaa.”, Repo jatkaa.

Haastava aika ei suinkaan ole vielä ohi, mutta odotukset tulevasta ovat positiiviset ja paluuta “uuteen normaaliin” odotetaan Softabilityllä jo kovin. Repo on ainakin toiveikas tämän suhteen: ”Alkaneen vuoden osalta odotukset ovat sen suuntaiset, että jossain vaiheessa palaamme ainakin osittain koronaa edeltävään toimintaympäristöön. Kuitenkin suuri osa hyväksi koetuista etätyöskentelytavoista on varmasti tullut jäädäkseen. Toivon silti kovasti, että meille tulee taas mahdollisuus tavata toisiamme kasvotusten erilaisten aktiviteettien äärellä – tietenkin kaikkien turvallisuudesta huolehtien.”

Lisätietoa Great Place to Work -tutkimuksesta:

  • Great Place to Work® Finland on listannut parhaat työpaikat 19 kertaa.
  • Tutkimukseen osallistui 150 yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 30 000 työntekijää.
  • Tutkimukseen osallistuneet yritykset jaettiin neljään kokoluokkaan yrityksen henkilöstömäärän mukaan; mini organisaatiot: 10-19, pienet: 20-49, keskisuuret 50-499, suuret 500-.
  • Maailman suurin henkilöstökokemusta mittaava tutkimus tehdään tällä hetkellä 97 maassa. Parhaat työpaikat -tutkimus on maailman laajin vuosittainen johtamistutkimus.

https://www.greatplacetowork.fi/

https://greatplacetowork.fi/parhaat-tyopaikat/suomen-parhaat-tyopaikat-2021/

 

 

Katso aiemmat GPTW-saavutuksemme:

https://softability.fi/blog/softability-on-tanakin-vuonna-great-place-to-work-sertifioitu-tyopaikka/ (2021)
https://softability.fi/blog/softability-on-jo-kolmena-vuotena-valittu-suomen-parhaimpiin-tyopaikkoihin/ (2020)
https://softability.fi/blog/softability-gptw-sertifikaatti-2020/ (2020)
https://softability.fi/blog/softability-on-yksi-suomen-parhaimmista-tyopaikoista/ (2019)
https://softability.fi/blog/softability-on-great-place-to-work-sertifioitu/ (2019)
https://softability.fi/blog/softability-ylsi-suomen-parhaiden-yritysten-joukkoon/ (2018)
https://softability.fi/blog/softabilitylle-great-place-to-work-sertifikaatti/ (2018)

 

Lisätietoja:

Janne Repo, Softability CEO, janne.repo(at)softability.fi

Avainsanat:

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Dnyaneshwar Suryawanshi “Ilman haasteita työ kävisi tylsäksi”

Nora Nirhamo | 2023/09/07

Dnyaneshwar on uransa aikana työskennellyt useissa eri projekteissa, joissa hän on päässyt oppimaan taitavilta tiimikavereiltaan, kehittänyt esiintymistaitoaan ja tutustunut testiautomaatioon. Tutustu Dnyaneshwarin uratarinaan ja siihen, millaisissa projekteissa hän on ollut mukana.

Lue postaus

Tuemme avustustyötä Ukrainassa

Nora Nirhamo | 2023/07/03

Osana yhteiskuntavastuutamme lahjoitimme tänäkin vuonna 2 % liikevaihdostamme Suomen Punaisen Ristin avustustyöhön Ukrainassa.

Lue postaus

Marko Meinander on pitkän linjan ohjelmistokehittäjä

Nora Nirhamo | 2023/05/26

Mitä Marko pitää konsulttina työskentelystä ja millaisia projekteja hänen työpöydällään on vuosien saatossa ollut? Tutustu tällä hetkellä sädehoitoon suunnitellun ohjelmiston parissa työskentelevän pitkän linjan kehittäjämme uratarinaan.

Lue postaus

Ville Helin kirjoitti ensimmäiset koodirivinsä jo 80-luvulla

Nora Nirhamo | 2023/05/22

Tutustu monitaiturikehittäjäämme Villeen, millaisista projekteista hänen työura koostuu sekä minkälaiset teknologiat ja ohjelmointikielet hänellä on hallussaan!

Lue postaus

Markus Särkiniemi: “Työssä on kiva kohdata uusia haasteita”

Nora Nirhamo | 2023/04/20

Miten X Factor, kävelytyylit ja koneoppiminen liittyvät toisiinsa? Tutustu pitkän linjan senior softakehittäjämme Markuksen uratarinaan ja ota selvää!

Lue postaus

Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa

Nora Nirhamo | 2023/04/13

Miten ohjelmistokehitykseen liittyvät tuotekehityksen osaajatarpeet ovat muuttuneet yrityksissä viimeisten vuosien aikana? Entä mihin teknologioihin ja millaiseen osaamiseen tullaan keskittymään lähitulevaisuudessa? Nämä ja monta muuta mielenkiintoista löydöstä “Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa” -trendikatsauksessa.

Lue postaus

ABB saa Softabilityltä osaavia konsultteja ja joustavuutta tuotekehitysprojekteihin

Nora Nirhamo | 2023/03/29

ABB:llä ja Softabilityllä on takanaan pian kahdenkymmenen vuoden yhteistyö. Softabilityn konsultit ovat työskennelleet ABB:n tuotekehitysprojekteissa monissa eri rooleissa. Lue lisää!

Lue postaus

Ohjelmistokehittäjä Mikael Mäkelä “Ihmiset hyötyvät tästä mitä teen”

Nora Nirhamo | 2023/03/21

Tutustu Mikaelin uratarinaan – miten lapsuudessa hakkerin töistä haaveillut Mikael päätyi ohjelmistokehittäjäksi Softabilitylle?

Lue postaus

Webinaari: Trendikatsaus – Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa

Nora Nirhamo | 2023/03/09

Miten ohjelmistokehitykseen liittyvät tuotekehityksen osaajatarpeet ovat muuttuneet yrityksissä viimeisten vuosien aikana? Entä mihin teknologioihin ja millaiseen osaamiseen tullaan keskittymään lähitulevaisuudessa? Kerromme nämä ja monta muuta mielenkiintoista löydöstä “Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa” -trendikatsauksen julkistuswebinaarissa. Lataa tallenne!

Lue postaus