7. helmikuun, 2019
XR Studio toteutti Perho Liiketalousopistolle Hololens-sovelluksella virtuaalisen oppimisympäristön, joka opastaa ja ohjeistaa työprosessien vaiheiden tekemisessä. Käyttäjä hallinnoi Hololens-sovellusta eleillä tai katseella, jolloin kädet jäävät vapaaksi työskentelyä varten.
23. tammikuun, 2019
Viime vuonna nähtiin aktiivisuutta AR:n hyödyntämisessä, mutta läpimurto ei vielä tapahtunut silloin eikä todennäköisesti tule tapahtumaan vielä tänäkään vuonna. Vuosi 2019 tulee kuitenkin ehdottomasti kehittämään AR/MR ohjelmistojen ja laitteiden teknologioita kohti tuotantokäyttöä. Vuoden 2019 AR-trendejä on jo väläytelty ja innolla seuraamme miten nämä toteutuvat kuluvan vuoden aikana sekä miten kehitymme sen mukana.
27. syyskuun, 2018
Softability oli mukana yhtenä finalisteista XR Challenge-haastekilpailussa, joka järjestettiin 18-19.9.2018 Tampereen Mediapoliksessa. Finaalin lisäksi tapahtumassa järjestettiin avoin XR-seminaari, jossa näytteilleasettajat pääsivät esittelemään tuotteitaan yleisölle ja luomaan uusia kontakteja. Messuilun lisäksi lavalle astelivat kolme XR-alan asiantuntijaa, jotka käsittelivät puheissaan alaa mielenkiintoisista eri näkökulmista.
27. maaliskuun, 2018
VIESTI-etätukiratkaisun avulla yrityksen asiantuntijat voivat neuvoa kentällä olevia teknikkoja live-videon välityksellä. Teknikko näyttää ongelman asiantuntijalle VIESTI-mobiilisovelluksella, ja yhdessä he pystyvät VIESTI-tukiportaalin ja videon välityksellä ratkomaan ongelmat nopeammin ja fiksummin.
2. helmikuun, 2018
Softability Studio toteutti Tehometille lisätyn todellisuuden mobiilisovelluksen, joka esittelee Tehometin tuotteita virtuaalisesti. Toteutettu mobiilisovellus on AR-tuotekatalogi, joka visualisoi Tehometin valaisinpylväät näyttävästi lisättyä todellisuutta hyödyntäen käyttäjän valitsemiin paikkoihin.
18. joulukuun, 2017
FIVR toteutti Tekesille kattavan raportin Suomen VR/AR-markkinoista. Softability on yksi raportissa kuvatuista yrityksistä, joka toteuttaa lisätyn ja yhdistetyn todellisuuden sovelluksia yrityksille.
17. marraskuun, 2017
Softability Studio julkistaa VIESTI-etätukiratkaisun 1. joulukuuta SLUSHissa Helsingin Messukeskuksessa. VIESTI on teollisuus- ja palveluyrityksille suunniteltu yhteistyötä helpottava live-videotukiratkaisu, joka yhdistää yritysten teknikot ja asiantuntijat reaaliaikaisesti, paikasta riippumatta.
21. kesäkuun, 2017
Softability lanseerasi X-Reality Workshop -palvelun auttaakseen asiakkaitaan tekemään lisätyn todellisuuden ideoista liiketoimintamahdollisuuksia. Softability X-Reality Workshop on luova tapa ideoida ja muuntaa ideat ratkaisuiksi. Workshop on suunniteltu yrityksille, jotka haluavat kehittää liiketoimintaansa uusien teknologioiden avulla.
10. huhtikuun, 2017
Lisätyn todellisuuden sovellukset ja puettava teknologia voivat tukea monin tavoin kentällä työskentelevien huoltotiimin jäsenten työtä: He voivat saada etätukea ja työohjeita älylaseihin. Lisäksi lisätyn todellisuuden teknologia mahdollistaa huollon kohteena olevan laitteen tunnistamisen ja 3D-visualisoinnin jättäen kädet vapaaksi työn tekoon.
15. maaliskuun, 2017
Softability toteutti Perkin Elmer Wallacille HoloLens-sovelluksen laitteiden esittelyyn. HoloLens soveltuu erinomaisesti suurikokoisten laitteiden visualisointiin, koska niitä voidaan sen avulla esitellä virtuaalisesti 3D-mallinnettuna oikeassa koossa paikasta riippumatta.
20. tammikuun, 2017
Softability toteutti Thermo Fisher Scientificille Proof-of-Concept (PoC) -projektin, jossa lisättyä todellisuutta käytettiin hyväksi Varioskan LUX -analyysi- ja mittalaitteen ohjaamisessa Microsoft HoloLens-laitteella.