XR Challenge-haastekilpailun finaalikuulumiset

Nora Nirhamo | 2018/09/27

Softability oli mukana yhtenä finalisteista XR Challenge-haastekilpailussa, joka järjestettiin 18-19.9.2018 Tampereen Mediapoliksessa. Finaalin lisäksi tapahtumassa järjestettiin avoin XR-seminaari, jossa näytteilleasettajat pääsivät esittelemään tuotteitaan yleisölle ja luomaan uusia kontakteja. Messuilun lisäksi lavalle astelivat kolme XR-alan asiantuntijaa, jotka käsittelivät puheissaan alaa mielenkiintoisista eri näkökulmista.

Softability oli mukana yhtenä finalisteista XR Challenge-haastekilpailussa, joka järjestettiin 18-19.9.2018 Tampereen Mediapoliksessa. Finaalipäivänä finalistit pääsivät pitchaamaan ja esittelemään demonsa tuomaristolle. Haastekilpailun päämiehinä sekä osana tuomaristoa toimivien Fastemsin, Glastonin ja Valmetin tavoitteena oli kilpailulla hakea parhaita ratkaisuja heidän asettamiin liiketoiminnallisiin tarpeisiin erityisesti XR-teknologioiden joukosta.

Kilpailu oli tuomariston mukaan mielenkiintoinen ja voittajien valitseminen tiukkaa. Hyvien esitysten ja demojen joukosta kärkikolmikoksi kuitenkin ylsivät Voconaut, Manu AR sekä SimLab IT. Voittajia valittaessa huomioitiin ratkaisujen yhteensopivuus päämiehien asettamiin liiketoiminnallisiin tarpeisiin, uusien näkökulmien tuominen olemassa olevien ratkaisujen rinnalle sekä jatkokehitysmahdollisuudet.

XR Challengen kautta Softability Studion luoma VIESTI-etäneuvontaratkaisu sai erinomaisesti näkyvyyttä ja se herätti paljon kiinnostusta. Ratkaisu on kehitetty yhdessä ruotsalaisen kansainvälisen teollisuuden laitevalmistajan kanssa, ja se tuo teollisuusyrityksille uudenlaisia mahdollisuuksia esimerkiksi etäneuvonnassa, vianmäärityksessä, laitteiden huollossa ja koulutuksessa. Vaikka ratkaisulla ei tällä kertaa ykkössijaa kilpailussa saavutettukaan, tuomariston palaute VIESTI:stä oli positiivista ja kannustavaa.

“Hyvä, että ajattelitte hommaa prosessina ja backki oli olemassa. Kokeilukynnys oli riittävän alhaalla ja käyttöönottohinnoittelu tehty houkuttelevaksi. Teillä on selkeästi kokonaisnäkemystä, joka voi laajentua arvokkaaksikin. Käytettävyydessä on kuitenkin vielä tekemistä ja kilpailijoita aika paljon. Mikä on teidän erottautumistekijänne? Analytiikkaosaamisen lisäämistä voisi harkita. Esitys lavalla oli yksi parhaimpia.-XR Challenge tuomaristo

XR-seminaari

Finaalin jälkeisenä päivänä järjestettiin avoin XR-seminaari, jossa Softability oli myös osallisena. Seminaaripäivä keräsi yhteensä miltein 200 XR-alan toimijaa ja alasta kiinnostunutta paikalle ja tunnelma messuosastolla oli loistava. Näytteilleasettajat pääsivät esittelemään tuotteitaan yleisölle ja uusien kontaktien luominen seminaaripäivän aikana oli tärkeässä roolissa.

Messuilun lisäksi seminaarissa oli puhujina kolme XR-alan asiantuntijaa. Oulun yliopiston professori Steven M. Lavalle esitteli yleisölle näkemystään Perception Engineeringistä (suom. havainnointitekniikka), jossa yhdistyvät ihmiskehon aistimus ja havainnointi sekä tekniikan ala. Microsoft Surface-tiimistä Antti Kuosmanen toi presentaatiossaan digitalisoitumisen alkujuurilleen ja kertoi liiketoiminnan näkökulmasta miksi digitalisoituminen pitäisi tehdä vaiheittain yrityksen sisällä – ”ensin pitää oppia kävelemään, ennen kuin voi juosta maratonin”. Markus Heinonen sen sijaan esitteli yleisölle mitä parannuksia Varjo Technologies on kehitellyt VR-laseihinsa ja niiden käyttötapauksiin. Heidän Bionic Display perustuu ihmissilmän toimintaan, jolloin kuvassa näkyvän kohteen tarkennus saadaan maksimoitua. Tuote on tällä hetkellä beta-vaiheessa, mutta tulossa markkinoille vuoden 2019 aikana.

Softability onnittelee vielä kilpailun voittajia ja haluaa kiittää kaikkia XR Challenge-tapahtuman aikaan saaneita järjestäjätahoja!

VIESTI:n tulevaisuuden näkymät

XR Challenge-haastekilpailu ja tapahtuma ylipäänsä olivat kokemuksena mahtavat, mutta samalla myös opettavaiset. VIESTI:ä kehitetään jatkuvasti asiakasta mahdollisimman hyvin palvelevaksi ja tulevaisuuden näkymät liittyvät muun muassa hakutoiminnallisuuden, analytiikan ja raportoinnin kehitykseen sekä lisätyn todellisuuden teknologioiden hyödyntämiseen etäneuvonnassa ja työturvallisuudessa sekä WebRTC –pohjaisen videokommunikaatioteknologian tehokkaampaan käyttöön.

Analytiikan tarjoaminen VIESTI:n tikettipohjaiselle datalle tarjoaisi johdolle oivalluksia esimerkiksi laitteiden huollon tapahtumista: mitkä laitteet vaativat huoltoa, kuinka usein ne vaativat huoltoa, minkälaisia huoltotoimenpiteitä ne vaativat, kuka nämä huoltotoimenpiteet suorittaa ja millä tehokkuudella. Huoltotoiminnan analyysi voisi tarjota tietoa myös laitteiden suunnittelulle esimerkiksi miten valmistaa laitteita kestämään oikeaa käyttöä. Lisätyn todellisuuden teknologioiden hyödyntäminen tarkoittaisi muun muassa seuraavia ominaisuuksia:

  • Annotaatioiden eli merkintöjen tekeminen live videokuvaan siten, että merkinnät säilyvät laitteen tai kohteen yllä vaikka käyttäjän sijainti muuttuisi
  • Laitteiden ja sen osien automaattinen tunnistaminen ja jäljittäminen esimerkiksi varaosatarpeen selvittämiselle
  • Laitteen digitaalisen kaksosen tuominen kenttätyöntekijän avuksi mobiili- tai puettavan laitteen ruudulle
  • Työturvallisuuteen liittyvien huomioiden seuranta laitteen kameralla hyödyntäen pilvipohjaista koneoppimista

Lisätietoja VIESTI:stä:

Myyntipäällikkö Mikko Luukkonen, Softability Group Oy, mikko.luukkonen@softability.fi

Avainsanat:

Saattaisit olla kiinnostunut myös:

Dnyaneshwar Suryawanshi “Ilman haasteita työ kävisi tylsäksi”

Nora Nirhamo | 2023/09/07

Dnyaneshwar on uransa aikana työskennellyt useissa eri projekteissa, joissa hän on päässyt oppimaan taitavilta tiimikavereiltaan, kehittänyt esiintymistaitoaan ja tutustunut testiautomaatioon. Tutustu Dnyaneshwarin uratarinaan ja siihen, millaisissa projekteissa hän on ollut mukana.

Lue postaus

Tuemme avustustyötä Ukrainassa

Nora Nirhamo | 2023/07/03

Osana yhteiskuntavastuutamme lahjoitimme tänäkin vuonna 2 % liikevaihdostamme Suomen Punaisen Ristin avustustyöhön Ukrainassa.

Lue postaus

Marko Meinander on pitkän linjan ohjelmistokehittäjä

Nora Nirhamo | 2023/05/26

Mitä Marko pitää konsulttina työskentelystä ja millaisia projekteja hänen työpöydällään on vuosien saatossa ollut? Tutustu tällä hetkellä sädehoitoon suunnitellun ohjelmiston parissa työskentelevän pitkän linjan kehittäjämme uratarinaan.

Lue postaus

Ville Helin kirjoitti ensimmäiset koodirivinsä jo 80-luvulla

Nora Nirhamo | 2023/05/22

Tutustu monitaiturikehittäjäämme Villeen, millaisista projekteista hänen työura koostuu sekä minkälaiset teknologiat ja ohjelmointikielet hänellä on hallussaan!

Lue postaus

Markus Särkiniemi: “Työssä on kiva kohdata uusia haasteita”

Nora Nirhamo | 2023/04/20

Miten X Factor, kävelytyylit ja koneoppiminen liittyvät toisiinsa? Tutustu pitkän linjan senior softakehittäjämme Markuksen uratarinaan ja ota selvää!

Lue postaus

Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa

Nora Nirhamo | 2023/04/13

Miten ohjelmistokehitykseen liittyvät tuotekehityksen osaajatarpeet ovat muuttuneet yrityksissä viimeisten vuosien aikana? Entä mihin teknologioihin ja millaiseen osaamiseen tullaan keskittymään lähitulevaisuudessa? Nämä ja monta muuta mielenkiintoista löydöstä “Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa” -trendikatsauksessa.

Lue postaus

ABB saa Softabilityltä osaavia konsultteja ja joustavuutta tuotekehitysprojekteihin

Nora Nirhamo | 2023/03/29

ABB:llä ja Softabilityllä on takanaan pian kahdenkymmenen vuoden yhteistyö. Softabilityn konsultit ovat työskennelleet ABB:n tuotekehitysprojekteissa monissa eri rooleissa. Lue lisää!

Lue postaus

Ohjelmistokehittäjä Mikael Mäkelä “Ihmiset hyötyvät tästä mitä teen”

Nora Nirhamo | 2023/03/21

Tutustu Mikaelin uratarinaan – miten lapsuudessa hakkerin töistä haaveillut Mikael päätyi ohjelmistokehittäjäksi Softabilitylle?

Lue postaus

Webinaari: Trendikatsaus – Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa

Nora Nirhamo | 2023/03/09

Miten ohjelmistokehitykseen liittyvät tuotekehityksen osaajatarpeet ovat muuttuneet yrityksissä viimeisten vuosien aikana? Entä mihin teknologioihin ja millaiseen osaamiseen tullaan keskittymään lähitulevaisuudessa? Kerromme nämä ja monta muuta mielenkiintoista löydöstä “Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa” -trendikatsauksen julkistuswebinaarissa. Lataa tallenne!

Lue postaus