”Täällä ei olla pelkästään duunissa, vaan kaikesta toiminnasta näkyy kollegoiden välinen ystävyys ja toisista välittäminen.”

Jan Tillander, Senior Software Architect

Iloa työstä – työtä ilosta

Kutsumme sinut mukaan iloiseen ja energiseen jengiimme. Tule täydentämään kasvutarinaamme – sellaisena kuin olet!

Haastavien, mutta merkityksellisten ja aitoa arvoa tuottavien digitaalisten ratkaisujen kehittäminen on leipälajimme. Meillä pääset tekemään ja oppimaan R&D-projekteissa, joilla on vaikutus ihmisten elämään kaikkialla maailmassa. Voit päästä kehittämään ja suunnittelemaan ohjelmistoja esim. syöpädiagnostiikan, röntgenlaitteiden, ihmiskuljettamisen optimoinnin tai vaikkapa säätutkien parissa.


Etsimme jatkuvasti uusia tiimiläisiä

Mikäli merkityksellinen työ ja tiivis yhteisö kasvavassa yrityksessä kiinnostaa, laita CV matkaan pienen esittelyn kera. Odotamme jo malttamattomina, että pääsemme tutustumaan sinuun paremmin ja keskustelemaan kanssasi!

Jos avoinna olevat työtehtävät eivät vastaa osaamistasi, lähetä meille avoin hakemus ja lyhyt kuvaus miksi haluaisit liittyä yhteisöömme.

Mitä saat meiltä

Vakautta

Emme ole enää keltanokkia alalla, vaan olemme rakentaneet vankkaa pohjaa yrityksellemme jo parin vuosikymmenen ajan. Kun perustukset ovat kunnossa, pystymme tarjoamaan ihmisille vakaan työympäristön, joka elää mukana ja mukautuu elämän tyrskyissä.

Ketterän tukijoukon

Ketterän ja tiiviin backoffice-tiimin ansiosta kaikki toiminnot, henkilöt ja tuki ovat välittömässä läheisyydessäsi. Työskentelet sitten etänä, asiakkaalla, toimistollamme tai hybridinä, voit minkä tahansa asian kanssa kääntyä matalalla kynnyksellä toimitusjohtajan tai muun backoffice-tiimin puoleen.

We got your back!

Yksilöllisen kohtaamisen

Ihmiset ovat arvokkain voimavaramme, jonka vuoksi hyvinvointisi on kaiken lähtökohtana. Aina. Kohtaamme kaikki tekijämme yksilöinä jokaisen toiveita ja tavoitteita kunnioittaen, esimerkiksi projektin valinnassa, työskentelytavoissa ja itsensäkehittämisessä. Elämäkin välillä yllättää ja vaatii sinulta enemmän huomiota. Mukaudumme ja joustamme elämän tyrskyissä – oli kyse sitten pienistä tai suurista muutoksista.

Henkilöstöedut

Parhaat työvälineet

Saat itse valita työskentelyysi sopivat työkalut.

Stressitön elämä

Todella kattava tapaturma- ja sairaskuluvakuutus, joka on voimassa myös vapaa-ajalla. Lisäksi työterveyssopimukseemme kuuluu hyvinvointivalmennuksia elämän tärkeille osa-alueille sekä hammashoito.

Viihtyisä ympäristö

Toimistolta löytyy hierontatuolin ja pingiksen kaltaisten taukovirikkeiden lisäksi myös rauhallinen kuntosali ja sauna.

Yhdessä tekeminen

Firman tarjoamien padel, tennis- ja sulkapallovuorojen ohella tuemme myös klubitoimintaa ja järjestämme koko talon yhteisiä tapahtumia kuukausittain.

Työmatkapyöräily

Pyöräedulla saat laadukkaan sähköavusteisen tai perinteisen polkupyörän kohtuulliseen hintaan. Näin tuemme liikkumista ja vihreämpiä kulkutapoja.

”The usuals”

Puhelin-, lounas- sekä liikunta- ja kulttuurietu.

Mihin uskomme

Henkilökohtaiseen kohtaamiseen

Luotamme toinen toisiimme ja uskomme jokaisen tuntevan itselle parhaat tavat oppimiseen ja työssä kehittymiseen. Kohtaamme kaikki tekijämme yksilöinä jokaisen uratavoitteita kunnioittaen.

Matalaan hierarkiaan

Toimitusjohtajamme Janne on lähin esihenkilösi – byrokratiaa ei ole. Jokaisella on siten mahdollisuus vaikuttaa ja saada äänensä kuuluviin. All you need is act!

Yhteisöön ja yhdessä tekemiseen

Pidämme hauskaa niin töissä kuin työn ulkopuolella. Kokoonnumme kuukausittain Softabilitylaisten itse valitsemien aktiviteettien pariin ja tuemme myös pienempiä klubi- ja kerhoaktiviteetteja.

Arvoa synnyttävään työhön

Teemme työtä asiakkuuksissa, joissa kättesi jälki vaikuttaa suoraan mm. ihmisten terveyteen, hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Työssä viihtyminen ja siinä kehittyminen on meille elinehto.

Katso videolta mitä tekijämme kertovat Softabilitystä työpaikkana!

Nopea ja vaivaton prosessi

Tunnustelu ja tutustuminen

Tapaat meidän Tommin kanssa rennon ja kasuaalin keskustelun merkeissä, jonka tarkoituksena on oppia tuntemaan toisemme paremmin.

Juttelu – devaaja devaajalle

Mikäli odotuksemme ja toiveemme ovat linjassa, jatkamme toki keskustelua! Tapaat empaattisen toimitusjohtajamme Jannen, joka kehittäjä-taustansa ansiosta ymmärtää ja puhuu luontevasti ”devaajaa”.

Tutustuminen asiakkaalla

Mikäli kiinnostuksesi kohtaa tekemisemme kanssa, on viimeisenä luvassa tutustuminen ja haastattelu mahdollisen asiakkaan kanssa. Tarjoamme tähän parhaan mahdollisen tuen ja avun, jotta saat naulattua haluamasi projektin.

Mitä teemme?

Suunnittelemme, toteutamme ja testaamme älykkäitä ohjelmistoja mm. teollisuuden ja lääketieteen tarpeisiin. Osaavilta konsulteiltamme luonnistuu toteutukset niin laitetta lähellä oleviin sulautettuihin ohjelmistoihin kuin pilvipalvelu-toteutuksiinkin. Olemme ohjelmistotalo suurella sydämellä ja monipuolisella osaamisella.

Lisäksi XR Studio -liiketoimintayksikkömme kehittää lisätyn (AR), yhdistetyn (MR) ja virtuaalitodellisuuden (VR) ratkaisuja mobiililaitteille ja puettaville laitteille, kuten erilaisille älylaseille. XReach-ratkaisumme puolestaan mahdollistaa modernin video-avusteisen etätuen.

Katso miten tekijämme kuvailevat konsulttityötä Softabilityllä!

Arvomme

Empatia, maalaisjärjen käyttö ja vastuullisuus. Arvomme ovat vahvasti läsnä kaikessa mitä teemme. Ne ohjaavat tapaamme tehdä työtä sekä toimia vuorovaikutuksessa kollegoiden ja asiakkaiden kanssa antaen suunnan kestävälle liiketoiminnalle.

Haluamme olla sydämellisin ja halutuin työpaikka, jossa työntekijöiden hyvinvointi on lähtökohta. Aina.

Ihmiset ovat arvokkain voimavaramme ja siksi on erittäin tärkeää, että jokainen tuntee olevansa arvostettu ja saa mahdollisuuden kehittää itseään ja ammattitaitoaan.

Katso toimarimme kertomana miten arvot ja johtamiskulttuuri näkyvät työskentelyssämme.

At your service!

Haluatko vaihtaa ajatuksia uramahdollisuuksista Softabilityllä? Tai onko ajankohta uusien kuvioiden miettimiselle huono, mutta tarjoamamme mahdollisuudet tuntuvat kutkuttelevilta?

Keskustelen mielelläni tilanteestasi ja kuulen lisää uratavoitteistasi!

Tommi Vertanen

Head of Talent & Culture
+358 40 670 0061
tommi.vertanen(at)softability.fi

Tutustu tuleviin kollegoihin!

Ohjelmistokehittäjä Mikael Mäkelä “Ihmiset hyötyvät tästä mitä teen”

Tutustu Mikaelin uratarinaan – miten lapsuudessa hakkerin töistä haaveillut Mikael päätyi ohjelmistokehittäjäksi Softabilitylle?

Markus Särkiniemi: “Työssä on kiva kohdata uusia haasteita”

Miten X Factor, kävelytyylit ja koneoppiminen liittyvät toisiinsa? Tutustu pitkän linjan senior softakehittäjämme Markuksen uratarinaan ja ota selvää!

Ville Helin kirjoitti ensimmäiset koodirivinsä jo 80-luvulla

Tutustu monitaiturikehittäjäämme Villeen, millaisista projekteista hänen työura koostuu sekä minkälaiset teknologiat ja ohjelmointikielet hänellä on hallussaan!