Pitkän työuran tehneen Jan Tillanderin kipinä ohjelmistoalaa kohtaan palaa yhä
Nora Nirhamo | 2023/11/03
Meillä työskentelee reilu määrä osaavia tekijöitä, joilla on motivaatiota ja halua kehittyä työssään. Kysyimme asiakkaallamme konsulttina työskentelevältä Senior Software Architect Jan Tillanderilta, millaista on työskennellä konsulttina riveissämme. Tutustu Janin tarinaan ja osaamiseen!
Ohjelmistokehitys innostaa vuosienkin jälkeen
Jan Tillander on ohjelmistoalan konkari lähes 25 vuoden kokemuksella. Helsingin teknillisestä oppilaitoksesta automaatioinsinööriksi valmistuneen Janin ohjelmistoala vei mukanaan jo ennen valmistumista.
Pitkä työura ei kuitenkaan ole syönyt intoa ohjelmistoalaa kohtaan – päinvastoin.
– Vaikka takana on jo useita vuosia työelämässä, sitä yhä välillä illalla jopa odottaa, että pääsee aamulla töihin. Tälläkin hetkellä meidän tehtävälistalla on hauskoja juttuja tulossa.
Jan iloitsee siitä, että hänelle harrastuksesta on tullut työ. Kipinä ohjelmistoalaa kohtaan syttyi jo lapsena ja myöhemmin harrastuksesta tuli työ.
– Olen aina tykännyt näprätä koneiden kanssa ja se, että saan tehdä sitä työajalla, on mahtavaa. Toivon, että omatkin lapset pääsisivät työelämässään näin hienoon tilanteeseen.
Monipuolinen työkokemus erilaisissa tiimikokoonpanoissa
Konsultin ja ohjelmistokehittäjän roolissa työskennellään paitsi itsenäisesti, myös erilaisilla tiimikokoonpanoilla. Jan on työuransa aikana päässyt työskentelemään mielenkiintoisissa projekteissa ulkomaita myöten.
Työhistoriaan mahtuu muun muassa ulkomailla vietetyt telekommunikaatio-vuodet Wimax-tukiasemaohjelmiston kehittämisen parissa.
– Tämä oli yksi isoimmista projekteista, jossa olen ollut mukana. Projektissa työskenteli yli 200 ohjelmistokehittäjää.
– Düsseldorfissa telekommunikaation parissa työskentely on yksi työurani kovimmista jutuista. Kovimman jutun siitä teki koko paketti: uusi maa, kulttuuri ja yhdessä tekeminen.
Sosiaalisuus ja vuorovaikutustaidot ovat muodostuneet Janin vahvuudeksi, jolle korona-aika asetti myös haasteita.
– Tykkään työskennellä face-to-face, joten yhtäkkinen muutos yksin puurtamiseen ja luurit päässä työskentelyyn oli aikamoinen. Tuotekehityksen parissa työskennellessä on kiva päästä konkreettisesti näyttämään asioita tiimikaverille.
Teknologian avulla keinot yhteistyöhön myös etänä työskentelyyn ovat kuitenkin löytyneet, jolloin eteen tulevia ongelmia on päästy ratkomaan myös yhdessä.
– Kun porukalla pähkäillään ongelmaa ja yhdessä keksitään, että miten se toimii, niin tuleehan siitä hyvä olo. Se aina vähän yllättää, miten kivalta se tuntuu.
Työnteon kulttuurin muutos on näkynyt myös Janin tämänhetkisessä tiimissä. Globaalissa yhtiössä työkaverit sijoittuvat ympäri maailman.
– Töitä tehdään eri aikavyöhykkeillä työskentelevien kanssa. On hienoa, että yhteistyö onnistuu nykyään myös videoyhteyksin.
Konsulttina suomalaisella kansainvälisellä teollisuuden laitevalmistajalla
Viimeiset kahdeksan vuotta Jan on toiminut konsulttina suomalaisen kansainvälisen teollisuuden laitevalmistajan projekteissa. Softabilityllä vietettyyn aikaan on mahtunut myös puolen vuoden spin-off terveysteknologiaan erikoistuneen yrityksen MRI-kuvauslaitteen testauksen parissa.
– Terveysteknologiayrityksessä vastasin koko tuotteen ohjelmistosta, kun taas teollisuuden laitevalmistajalla työskentely on ollut hyvin erilaista sisältäen enemmän tiimityötä.
Tällä hetkellä Jan työskentelee tuotekehitystiimissä.
– Kyseisellä teollisuuden laitevalmistajalla työskentely on ollut monipuolista: rivikoodausta, määrätynlaisia arkkitehtivastuita ja tiiminvetohommaa Scrum Masterina.
Tyypilliseen tapaan hankkeet ovat yrityksellä olleet pitkiä. Kyseiselle yritykselle työskenneltyjen vuosien aikana Jan on ehtinyt olla mukana muutamassa eri hankkeessa. Samalle toimeksiantajalle konsulttina työskentely ei tarkoita, että työpäivät olisivat samanlaisia tai ettei omaa osaamistaan pääsisi kehittämään.
– Tiimin kesken kierrätämme tehtäviä, esimerkiksi sitä, kuka katsoo ja kenen perään. Tämä tuo työhön vaihtelevuutta ja tekijät saavat uusia kokemuksia. Jos sinulla ei ole kokemusta tiimin vetämisestä, niin silloin on vaikeampi nähdä se puoli ja toisin päin. Tällainen tehtävien kierrättäminen tuo hyvää näkemystä koko tiimille.
Monipuolinen työkalupakki ja regulaatiot hallussa
Työvuosien aikana useat kielet ja teknologiat ovat tulleet Janille tutuiksi.
– Pitkän uran aikana sitä on törmännyt kaikennäköisiin kieliin ja ympäristöihin. Vahvimmat kielet ja ne, mitä arkielämässä tulee tänä päivänä eniten käytettyä ovat C, C++, C#, ja Python.
Meillä työskennellään merkityksellisten projektien parissa niin lääketieteen kuin teollisuuden aloilla. Tämä tarkoittaa sitä, että useissa projekteissa erilaisten säännöksien tunteminen on tärkeää – näin myös nykyisessä toimeksiannossa.
– Hissien parissa työskennellessä täytyy huomioon tietysti ottaa ihmisturvallisuuteen liittyvät säännökset huomioon. Vaikka tiimini ei työskentele suoraan turvalaitteen kanssa, on meilläkin tietynlaisia säännöksiä turvatoimiin liittyen.
Tule sinäkin työskentelemään merkityksellisen ohjelmoinnin pariin
Meille työntekijät ovat tärkeitä. Kannamme huolta tekijöidemme hyvinvoinnista, tarjoamme heille mielenkiintoisia urapolkuja kuljettavaksi ja mahdollistamme oman osaamisen kasvattamisen.
Alexanderilla on takanaan jo vuosia ohjelmistoalalla, mutta innokkuus ohjelmistoalaa kohtaan on säilynyt. Tutustu Alexanderin urapolkuun, kieliosaamiseen, aiempiin projekteihin sekä siihen mikä häntä työssään motivoi.
Softabilityn ja KONE:en välinen yli vuosikymmenen kestänyt yhteistyö perustuu luottamukseen, avoimuuteen ja korkeaan laatuun. Softabilityn konsultteja työskentelee KONE:ella erilaisissa projekteissa, erityisesti hissejä liikuttavan ohjelmiston parissa. KONE:en Product Owner Alessio Calcagno korostaa konsulttien osaamisen korkeaa laatua ja heidän vahvaa toimialatuntemustaan teollisuuden laitevalmistuksessa.
Dnyaneshwar on uransa aikana työskennellyt useissa eri projekteissa, joissa hän on päässyt oppimaan taitavilta tiimikavereiltaan, kehittänyt esiintymistaitoaan ja tutustunut testiautomaatioon.
Tutustu Dnyaneshwarin uratarinaan ja siihen, millaisissa projekteissa hän on ollut mukana.
Mitä Marko pitää konsulttina työskentelystä ja millaisia projekteja hänen työpöydällään on vuosien saatossa ollut? Tutustu tällä hetkellä sädehoitoon suunnitellun ohjelmiston parissa työskentelevän pitkän linjan kehittäjämme uratarinaan.
Tutustu monitaiturikehittäjäämme Villeen, millaisista projekteista hänen työura koostuu sekä minkälaiset teknologiat ja ohjelmointikielet hänellä on hallussaan!
Miten ohjelmistokehitykseen liittyvät tuotekehityksen osaajatarpeet ovat muuttuneet yrityksissä viimeisten vuosien aikana? Entä mihin teknologioihin ja millaiseen osaamiseen tullaan keskittymään lähitulevaisuudessa? Nämä ja monta muuta mielenkiintoista löydöstä “Tuotekehityksen osaajatarpeet lähitulevaisuudessa” -trendikatsauksessa.
ABB:llä ja Softabilityllä on takanaan pian kahdenkymmenen vuoden yhteistyö. Softabilityn konsultit ovat työskennelleet ABB:n tuotekehitysprojekteissa monissa eri rooleissa. Lue lisää!